Divari

Divari, Hämeenkatu 44, 05820 Hyvinkää

maanantaina, toukokuuta 07, 2007

Päivän historiikkitärpit

Taas on tullut kaikenlaista mielenkiintoista hyllyihin. Mainittakoon mm. seuraavanlaiset teokset:

Impilahden pitäjän ja seurakuntain historia, kirj. A.A.A.Laitinen, painettu Sortavalassa vuonna 1938.

Historia ja matrikkeli: Jaakkiman yhteiskoulu 1919-1940 ja Lahdenpohjan keskikoulu 1942-1944, julkaissut Jaakkiman yhteiskoulun seniorit v. 1985

Minnesotan suomalaisten historia, Hans R. Wasastjerna, v. 1957.

Vanhaa Hämeenlinnaa, Akseli Salokannel v. 1964.

Siinä sukututkijoille taas tongittavaa niin että huhhuh!

Tunnisteet:

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Divari 30 vee

Tänään vietetään Divarissa firman 30-vuotispäiviä.

Firma aloitti toimintansa Siltakadulla Hyvinkäällä 02.05.1977. Se, miksi liike avattiin juuri vapun jälkeisenä päivänä, on hiukan epäselvää, eikä divarska myönnä kärsineensä minkään sortin kankkusesta kylttiä ripustaessa. Nykyisellä paikallaan Divari on toiminut jo vuodesta 1980, ja täällä nurkissa se pieni apulaisdivariapulainenkin on kasvanut.

Huolimatta varsin hiljaisesta mainoskampanjasta, on liuta asiakkaita vuosien varrelta tänään käynyt meitä oikein kukittamassakin. Lämpimät kiitokset kaikille muistamisesta!

Tarinoita on kertynyt vuosien varrelta monenmoisia, niin iloisia kuin surullisia kuin surkuhupaisiakin; Siltakadulla liike oli paikallisen Alkon lähellä, ja kuulemma muun muassa ns. "alan mies" oli käynyt sylkäisemässä tekohampaat tiskille ja kysynyt paljonko niistä saisi rahaa. Eipä taida sellaisiin tilanteisiin mitkään aloittelevan yrittäjän oppaat antaa neuvoja...

Toisenlainen tarina on kerta, kun herra divariapulainen oli tullut junalla Helsingistä päin. Oli sitten jotenkin ruvennut juttelemaan jonkun sveitsiläisen miehen kanssa, joka oli Kaukasiiin menossa. Tämä Sveitsin Peter oli sitten Hyvinkään asemalta yrittänyt ottaa yhteyttä pariskuntaan, jonka vieraana hänen piti olla, vaan he eivät vastanneet puheliin. Tuttuun tapaansa Röökeri sitten muitta mutkitta poimi ulkomaalaisen mukaansa meille, ja meiltä myöhemmin illalla soitettiin pariskunnalle, että "meillä on teille jotain kuuluvaa". Huvittavaa tapauksessa oli se, että pariskunta oli vast'ikään muuttanut paikkakunnalle, ja ruokakauppojen lisäksi Divari oli ainoa liike Hyvinkäällä, jossa he olivat käyneet. Kävivät sitten poimimassa vieraansa.

Itse muistan varsin hämärästi tämän jännittävän ulkomaalaisen yllätysvieraan. Se oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun minulle pienenä taaperona kävi niin, että aikuiset puhuivat kieltä, jota en ymmärtänyt. He puhuivat englantia, ja olisin niin mielelläni tahtonut jutella tämän jännän Peter-sedän kanssa, mutta en siinä vaiheessa vielä ollut sitä kieltä oikein oppinut. Muistan vaan, miten pientä tyttöä harmitti.

Myöhemmällä iällä sitä on sitten kielitaitoa tullut kartutettuakin, ja ikkunakylttien kestosuosikiksi onkin jäänyt isäni kynästä peräisin oleva iskevä mainoslause:

"Puhumme
* suomea
* ruotsia
* englantia
* politiikkaa"