Divari

Divari, Hämeenkatu 44, 05820 Hyvinkää

perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

No mitä uutta?

Blogaamisessa on ollut pientä taukoa, mutta älkää antako sen häiritä. Sen kummemmitta puheitta vastaan omaan kysymykseeni, eli "No mitä uutta?".

Klassisemman osaston fanit lienevät kiinnostuneita Homeroksen teoksista, nyt olisi tyrkyllä Otto Mannisen suomennoksina "Ilias" ja "Odysseia", kumpainenkin painettu vuonna 1948. Uudempi kirja, mutta antiikkiaiheinen, on Pekka Tuomiston teos "Rooman kuningasaika" vuodelta 2001.

Hiukan kotoisampaa klassista taikka suorastaan kansallisromanttista tarjontaa olisi Lauri Simonsuurin "Kotiseudun tarinoita" Veikko Vienojan kuvituksin. Ulkomaista kotimaista osastoa edustaa Inkerin suomalaisten historia vuodelta 1969.

Sinilippuristin alla hyllyyn on purjehtinut Otavan kustantama kaksiosainen teos "Suomen Laivasto 1918-1968".

Lomadekkareita ja -pokkareita löytyy tällä hetkellä varsin hyvin, kesää voi ruveta jo suunnittelemaan vaikka lukupinkan merkeissä.

Tässä blogaamattomana aikana olemme laajentaneet liikehuoneistoa ja luoneet nostalgianurkkauksen, jossa on vaikka ja mitä wanhaa tavaraa. Passaa käydä ihmettelemässä.

Todeta voi myös, että juhlaa on olemassa wapun jälkeenkin, sillä Divari täyttää 30 vuotta kansallisena krapulapäivänä 02.05.2007. Asiakkaille on luvassa kahvia ja ehkä vähän pullaakin, ja ties mitä metkuja me teitin päiden menoksi vielä kehitelläänkin kolmenkympin kriisin varjolla.

Synttäreistä puheen ollen, yleispätevänä lahjavinkkinä pyöreitä täyttäville juhlakaluille ovat mm. syntymävuoden aikakausilehdet tai sarjikset (Kotiliesi, Viikko ym.). Meillä on täällä kerättynä erikseen tyrkylle juuri vuosien -47, -57, -67, -77 jne. lehtiä, joista voi tehdä löytöjä. Edesmenneen divariapulaisen, Antero Krögerin, vanha viisaus lahjanostoon liittyen olikin: "Lahjan ei tarvitse olla kallis, vaan arvokas".